sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Rakkauselementtejä

Miehen työpaikalla oli hieman hienommat juhlat, jonne tarvittiin asuun sopivat kynnet. Inspiraatiota lähdin hakemaan kengistäni, joissa on haalean kultainen pohja ja päällä mustaa pitsiä. Otin kuvatkin kenkien kanssa, mutta armaat kissat oli karvoitelleet kengät niin, että kuvat ovat julkaisukelvottomia (voisiko joku keksiä kissakotiin tyhjiön jonne vois survoo kaiken, minkä ei halua karvottuvan?).

Alle lakkailin China Glazen Passionia pari kerrosta, ostin tämän tosiasiassa leimauslakaksi, mutta lakkalaatikosta ei löytynyt sopivampaakaan lakkaa alle. Laitoin kaksi kerrosta varmistaakseni, ettei mistään kuulla läpi, yksikin olisi varmaankin leimojen alle riittänyt. Tää romantique-kokoelma on kyllä siitä mielenkiintoinen, että lakat peittää loistavasti, mutta ovat aika lirua, mikä tuo oman haasteensa lakkaamiseen. Itselleni ainakin tuli pari kertaa liian paljon lakkaa siveltimeen ja kynsinauhatkin kaipasi aika paljon siistimistä.

Myöskin kauan himoitsemani pueenin love elements-laatat tulivat. Pinkissä(!!) kotelossaan. Ja sieltäpä löytyikin juuri sopiva kuvio kenkäinspis-lakkaukseen. Tämä ruusu-pitsi-härpäke löytyy laatasta 27.
Armottomat makro-kuvat paljastavat muutamat omat sähellykseni, mutta livenä niitä ei huomaa juurikaan. Monessa blogissa näitä onkin jo kehuttu ja liityn jonon jatkoksi, ainakin tämä kuva oli tälläisellä kohdistus-urvelolle kohtuullisen helppoa, sain muutamaa kynttä vaille kohdistettua kuvat juuri siihen mihin halusin, kuvat on tarpeeksi suuria ainakin omille jo kohtuullisen pitkille kynsille. Leimauslakkana käytin konadin mustaa, järkyttävä tapaus poistaa kynsinauhoilta, kuten kaikki mustat.

Vaikkei leimat täydelliset olekkaan, niin tykkään näistä kynsistä todella paljon ja huomaan tuijottelevani niitä edelleen säännöllisin väliajoin.




4 kommenttia:

  1. Tyylikäs yhdistelmä:) Mulla on tää leima vielä testaamatta mutta onneksi saa muiden blogeissa ihailla näitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla oli ensimmäinen joka tuli testattua. Ja tosiaan, tätä on viime aikoina näkynyt blogeissa ja itsekkin on tullut ihailtua. On se vaan niin nätti kuvio :)

      Poista
  2. Oo, upeat kynnet! Tuo leima on kyllä hieno!

    VastaaPoista