perjantai 31. tammikuuta 2014

Elossa edelleen

Kynsiä ei ole julkaistavaksi nytkään, mutta ajattelin vähän selittää radiohiljaisuutta.

Ensin iski kummallinen kynsilakka-ahdistus, lakkoja oli vaikka millä mitalla, muttei mitään kivaa. Ei napannut laittaa kynsiä. Sitten sain jonkun viruksen, joka vei sängyn pohjalle. 

Siivoilin lakkalaatikkoa ja määrä vähenikin 125 -> 100, alkoi helpottaa ja inspistäkin oli lakata.

Mutta sitten tuli talvi ja oikean käden etusormen kynsi napsahti vapaan kasvun alueelta puoliksi poikki ja eikun kaikki ihan yhtä lyhyeksi. Muutenkin kynsien kunto on tällä hetkellä tätä luokkaa.

Eli hetkisen taas keskityn kynsien hoitamiseen ja kasvatteluun.

Luultavasti jatkan taas lakkakokoelman esittelyä.

Ja jatkan postaussarjaa "Taistelu paremmista kynsistä".

lauantai 18. tammikuuta 2014

Metallinen skittlette

Ja taas mennään ääripäästä toiseen, hempeilyn jälkeen jotain "vähän" tummempaa.

Idea näihin kynsiin on pyörinyt mielessä siitä lähtien, kun ihanan kanssaharrastajan diilaama OPIn Metallic 4 Life kotiutui. Ja kerran lähdinkin jo toteuttamaan ideaani, kunnes tajusin, ettei minulla ole nättiä hopeista lakkaa. Ainoa vähänkään tarkoitukseen sopiva oli dependin hopea, jonka olen ostanut leimaukseen. Siihen se on ihan passeli, muttei sopinut visiooni.

Joten ebayn ihmeelliseen maailmaan tieni vei ja klikkailin koriin OPIn This Gown Needs a Crownin, jonka hankkimista olen lykännyt tähän asti, koska en omasta mielestäni tarvinnut sitä. Mutta onneksi ostin sen, ilman päällyslakkaa se on ihan ok, mutta päällyslakan kanssa se on tajunnanräjäyttävän kaunis. Vähän liruahan se on ja vaati kolme kerrosta peittääkseen ja siistimmin olisi voinut lakata, sillä siivoaminen oli jokseenkin ikävähköä, sillä hilettä oli ympäri sormia. 

Olen jotenkin turtunut juurikin tähän skittlette-kaavaan, että etusormi ja pikkurilli yhdenlaiset, peukalo ja keskisormi myös ja sitten nimetön se aksentti-kynsi. Voisinkin ottaa tavoitteeksi seuraavan kerran kokeilla jotain toista kaavaa.

Peukalo ja keskisormi onkin sitten ihan simppelisti lakattu Essien Licoricella, parhaalla mustalla ikinä.

Nimetön saikin sitten koristuksekseen tuon jo aiemmin mainitun Metallic 4 Lifen, hopeista glitteriä mustassa jelly pohjassa. Tikulle kerrostin sitä itsensä päälle, mutta tykkään siitä enemmän näin, että alla on yksi kerros mustaa lakkaa ja sitten kerros Metallicia päälle.

Koristeeksi lätkin mustiin kynsiin hopeiset decalit ja hopeisiin mustat. Halusin pitää koristelut simppelinä, niin valitsin sitten tuollaisia melko ohuita kiemuroita.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tykkään näistä ja olenkin viipottanut näillä jo neljä päivää, ei mainittavaa kärkikulumaa missään.


 

maanantai 13. tammikuuta 2014

Minttua

Huomasin tässä aamulla blogeja selatessani, että moni muukin oli kypsynyt lumettomaan ja synkeään "talveen" ja kaivanut laatikoista esille kirkkaampia värejä. Lukeudun tähän samaan joukkoon, vaikkakin tännekin on jo lunta saatu. Mutta silti pitkän harmauden ja synkkyyden jälkeen kaipailin jo tummien sävyjen sijasta jotain muuta kynsille.

Skittlet ja Skittletet ovat myös viime aikoina olleet kovassa huudossa blogeissa, itse lämpenin niille hitaasti, mutta varmasti ja nyt ajatukset juoksevat melko samaa rataa Sissin kanssa, muu näyttää omissa kynsissä tylsältä.

Tosin, nämä seuraavaksi nähtävät kynnet tuskin taipuvat skittlette tahi skittle-kategoriaan, sillä käytetty on vain kahta lakkaa ja koristelutkaan ei ole erilaiset. Mutta jotain skittlettehenkistä näissä omasta mielestäni kuitenkin on.

Alle lakkailin kolme kerrosta Essencen that's what I mint!-lakkaa, käyttäytyi ihan hyvin ollakseen tämän värinen lakka, ei raidoittunut, mutta hieman paremmin olisi voinut peittää. Kärjet nimittäin kuultavat hitusen läpi näilläkin kerroksilla.

Kaveriksi kaivelin yhden L.A. Girlin Splatter glitterin, minttuisen Splashin. Nämä ovat kyllä kauniita ja melkoisen uniikkeja glittereitä kokoelmissani, mutta nimet vie järjen. Tässä tullaankin sitten siihen skittlettehenkisyyteen, sillä halusin jotain lisää muuten yksinkertaiseen lakkaukseen ja näin ollen peukalot ja keskisormet saivat glitterkuorrutuksen kynnen tyveen, etusormet ja pikkurillit kärkeen ja nimettömät sitten peittelin kokonaan.

Päälle vielä mattalakka ja voila.


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuodenvaihteen kynnet

Vuodenvaihde on nyt juhlittu, joskin meidän juhlinta rajoittui kotona olemiseen, syömiseen ja criminal mindsin katsomiseen.

Ja koska ollaan päästy vuoden 2014 puolelle, minunkin blogilomani on tullut päätökseen. Nyt sitten taas uudella innolla uuteen vuoteen.

Monessa blogissa on kerätty yhteen edellistä vuotta, mutta itse ajattelin säästää sen tuonne blogin 1-vee synttäreille. Sen verran täytyy kuitenkin sanoa, että bloggaaminen on yllättänyt niin hyvässä kuin pahassakin, vaikka tätäkin blogia oli suunniteltu ja hauduteltu pari vuotta ennenkuin pistin sen pystyyn. Plussan puolelle jäädään kuitenkin reilusti ja siitä haluan kiittää teitä lukijat. Eniten pidän bloggaamisessa juurikin vuorovaikutuksesta, moni vinkki, moni iloinen hetki ja ahaa-elämys olisi jäänyt kokematta ilman tätä blogia.

Sitten niihin kynsiin.

Hyödynsin Essien ota kaksi, maksa yksi-tarjouksen, joka oli paikallisessa Citymarketissa ja toiseksi nappasin matkaani pitkään katselemani, mutta silti aina kauppaan jättämäni Aruba Bluen. Siniset kun ovat vähän hankalia itselleni. Tämä on kuitenkin todella kaunis yksilö. Melkoisen tumma, muttei kuitenkaan liian. Peitti kahdella kerroksella, eikä levinnyt kynsinauhoilla. Sinisessä lakassa jälkimmäinen on erittäin suuri plussa, sillä siniset tahtovat olla jokseenkin ikäviä putsattavia.

Kaveriksi töpöttelin sitten Coral Las Vegas-sarjan glitteriä Just Married, kaunis hopeinen hologlitter, joita ei koskaan ole liikaa. Tosin näin töpöteltynä jäi ikävästi törröttämään kynnellä ja tarvitsi kolme päällyslakka kerrosta tasoittamaan karheutta.

Yksinkertaiset, mutta itse tykkäsin ihan hirvittävästi.





Onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!